“When you leave New York, you ain't goin' nowhere”

could I be missing you more?

funny

I think that's what I find most strange in this world.
Nobody ever says how they feel.
They hurt, but they don't cry out.
They're happy, but they don't dance or jump around.
They're angry but they hardly ever scream,
because they feel ashamed. Nothing's worse than that.
So we all walk around with our heads looking down
and never look up and see how beautiful the sky is.

and when the oceans rage, I don't have to be afraid.

Tänään mä ymmärsin taas asioita. Musta on niin kivaa se, että saa vaan vielä hetken aikaa olla ja hengailla ja ihmetellä maailmaa ilman että tarvii sen kummemmin miettiä mitä tekee elämällään ja miksi. Kahen viikon päästä oon jo koulussa, iso ammattikorkeakoululainen ja se on pelottavaa mun sisäiselle lapselle mutta samalla tiedän vaan, että se on mun paikka, mulle tarkotettu ja siks just saan mennä sinne niin turvallisella mielellä. Jumala on ihmeellisesti taas kuljettanu mua eteenpäin. Miten ihmeellisesti me päädyttiin Münchenissä WDL:ään, tutustuttiin Asanjaan ja Tabiaan ja Chrisiin ja muihin ja miten viikko sitten mietin, että mitä ihmettä tuun tekemään ens vuoden, ja sitte huomasin että mun kännykkään on tullu puhelu ja NAPS tervetuloa opiskelemaan JAMKiin. Miten oon aina miettiny miks mulla on niin hankala suhde itteeni ja sitten sekin vaan avautu mulle ja nyt on niin paljon helpompi olla. Mulla on vaan niin rauhallinen olo kaikesta. Sisäinen rauha. Turvallisuus. Vaikka oonkin ollu monessa vaaranpaikassa viimeaikoina, en oo kertaakaan edes meinannu hätääntyä. Mun ei tarvii pelätä yhtenäkään päivänä, koska mulla ei ole mitään pelättävää. Raamatussa sanotaan 365 kertaa "Älä pelkää", jokaiselle päivälle omansa.
"I am with you always, until the very end of time." -Jesus. <3

käteni soi

Minä Luojalta kaksi kättä sain.
Luoja kuiskasi;- Rakasta niillä.
Otan kädet käyttöön, odota vain.
En voiman suo salassa piillä.
Mutta en oppinut rakastamaan,
minun käteni taskuihin jäivät.
Ne kuihtuivat hiljaa piilossaan.
Ohi kulkivat vuodet ja päivät.
En oppinut käsiä käyttämään
ne olivat kömpelöt, kovat.
Niitä Luojalle lähdin näyttämään:
- Katso, millaiset käteni ovat.-
Mitä tahansa tahdon koskettaa,
se musertuu kätteni alla.
Minun käteni kylvää kuolemaa,
ja rakastaa rikkomalla.
On siis paras, kun käteni taskuun jää.
Kädet huolella kätken ja peitän,
niin ne eivät tuhoa enempää.
Niiden päälle nyt multaa heitän.
Näin Luojani silmissä kyyneleet,
en jälkeäkään syytöksestä:
- Anna minulle kädet likaiset.
Minä tahdon ne hoitaa ja pestä.-
Mitä tapahtui silloin, tiedä en.
Tuulet alkoivat huminoida.
Ne pyyhkivät lian ja katkeruuden.
Minun käteni alkoivat soida.
Ja ne soittivat outoa sävelmää
ensin arasti ja aivan salaa.
Sitä säveltä voinut en hiljentää,
kun se villinä valtasi alaa.
Ja se levisi hurjalla voimalla
minun tuttuihin käsiini näihin,
jotka ilosta uhkuivat soimalla.
Valo virtasi sormen päihin.
Jumala, Sinulta käteni sain.
Koko sieluni Sinua Kiittää.
Minun käteni ovat kanava vain.
Mitä tahdot, se tee, se riittää.

Voi Jumala. Kiitos musiikista. Kiitos perheestä. Kiitos Rakkaudesta. Mää oon onnellinen.